Top 5 talousmokaa, jotka sinun on hyvä välttää ennen 30. ikävuotta

Sisällysluettelo

Share
Tweet
Share

Aikuisuus tuo mukanaan monia vastuita, joista monet suurimmista ovat taloudellisia.  Siitä lähtien, kun sinulla on laillisesti oikeus osallistua työmarkkinoille ja tienata ensimmäinen palkkasi, on tärkeää, että tiedät kuinka sinun on järkevää hoitaa talouttasi. Nuoruudessasi tekemäsi virheet voivat seurata sinua vuosia ja vaikuttaa suuresti talouteesi myös aikuisena.

Alla olemme luetelleet yleisimmät virheet ja kuinka voit välttää ne. 

1. Taloustaitojen puute

Nuorten talousosaamisesta on kannettu huolta viime vuosina. Asiasta on teetetty useita kyselytutkimuksia niin opettajille, vanhemmille kuin nuorille itselleenkin. Valitettavasti kyselyistä on vaikea löytää yhtä kriittistä kohtaa, johon tarttumalla asia voitaisiin ratkaista. Nuoret itse kokevat, että esimerkiksi lukiossa ei opeteta tarpeeksi käytännön tasolla esimerkiksi sijoittamisesta, kun taas vaikka verojen käsite käydään kyllä perinpohjaisesti läpi. Kyseessä on siis jonkinlainen kohtaanto-ongelma. 

Useat olettavat, että taloustaitoja opetellaan erityisesti koulun penkillä, toisaalta monet odottavat, että talouskasvatus tulee kotoa tai rahalaitosten tuella muualta kuin koulusta. Yksi asia on kuitenkin varma: taloustaitojen puute voi aiheuttaa vakavia seuraamuksia aikuisuudessa. Joten, jotta voit huolehtia taloudestasi järkevästi, tulee sinun muistaa taloustaitojen opiskelun tärkeys ja olla myös itse aktiivinen niiden opiskelussa.

Onneksi taloustietoa ja –taitoja voi opiskella monella tavalla: kursseilla, seminaareissa, kirjoista sekä verkkomateriaaleista. Viime kädessä, erityisesti näin monen saatavilla olevan opiskelulähteen kanssa, lopullinen vastuu aiheen opiskelusta jää sinulle itsellesi. 

2. Puskurin puute

Suomalaiset ovat varovaista kansaa, mitä tulee kuluttamiseen. OP:n tutkimuksen mukaan jopa 59% suomalaisista säästää rahaa pahan päivän varalle. Jopa 41% säästää tuleviin suurempiin menoihin, kuten lomamatkaan tai kodin hankintoihin. Vain 5% ei säästä lainkaan. 

Elämä on arvaamatonta ja se haastaa meitä jatkuvasti. Tästä syystä on hyvä säästää hieman hätävaraa säännöllisesti erilliselle tilille, jotta sinulla on mistä ottaa kriisin yllättäessä. Oli kyseessä sitten sairastuminen, työpaikan menettäminen tai auton äkillinen korjaustarve, on tärkeää, että sinulla on hätävara, jota voit käyttää lieventämään tilanteen aiheuttamaa taloudellista shokkia mahdollisimman paljon.

Tällaista taloudellista hätävarabudjettia kutsutaan taloudelliseksi puskuriksi, sillä se pehmentää talouteesi kohdistuvia iskuja. Yleisenä nyrkkisääntönä puskurin suuruudelle suositellaan 3-6 kuukauden tulojen suuruista summaa. Tämän takia sinun kannattaa alkaa säästää puskuriisi mahdollisimman pian ja näin turvata selustasi taloudellisesti mahdollisen hätätapauksen yllättäessä. Täältä voit lukea lisää, kuinka voit aloittaa säästämisen.

3. Kuukausibudjetin puuttuminen

Hyvin tehty budjetti auttaa sinua välttämään turhia kuluja sekä säästämään rahaa vakaampaa tulevaisuutta varten. Yhden ratkaisun tähän tarjoaa 50/30/20 metodi. Tämä on taloudellinen malli, jonka mukaan voit kuukausittain järkevästi allokoida budjettisi varat. Näin se toimii: 

  • 50% tuloistasi korvamerkitään juokseviin kuluihin, kuten vuokran maksuun, lainan lyhennykseen sekä sähkölaskun ja ruoan maksamiseen. 

  • 30% tuloistasi voit käyttää valitsemiisi asioihin, mitä ikinä haluatkaan tehdä. Nämä voivat sisältää vaatteiden ostot, ravintolareissut ystävien kanssa sekä pienelektroniikan, kuten uusimman älykellon ostamisen.

  • 20% tuloistasi korvamerkitään säästöjä varten. Suojellaksesi itseäsi inflaation vaikutukselta, voit siirtää tämän summan suoraan säästötilille tai vaikka matalariskisiin rahastoihin.

Budjetointimalleja on monia, joten jos tämä ei tunnu sinusta toimivalta, voit lukea muista tavoista täältä.

4. Vakuutusten ottamatta jättäminen

Vakuutukset voidaan nähdä tapana turvata selustasi taloudellisesti tai tapana vähentää epävarmuutta tiettyä kuukausittaista maksua vastaan. On olemassa tiettyjä pakollisia vakuutuksia, kuten autovakuutus ja kotivakuutus, joita sinun tulee maksaa. On myös olemassa vapaaehtoisia vakuutuksia, jotka lisäävät turvallisuuden tunnettasi. 

Liikenneturvallisuuden kannalta liikennevakuutus on pakollinen, mutta voit hankkia myös vapaaehtoisen autovakuutuksen, eli niin kutsutun kaskovakuutuksen. Jälkimmäinen korvaa omalle kulkuvälineellesi tapahtuneet vahingot riippumatta siitä kuka vahingon tai onnettomuuden aiheutti. 

Kotivakuutukseen saa lisäksi hankittua muun muassa lisäturvaa naapurien aiheuttaman tulvan, varkauden tai ilkivallan varalta. Ethän unohda pitää huolta myös omasta terveydestäsi. Voit valita itsellesi niin terveys- kuin henkivakuutuksen, jotka kattavat kuluja sairaustapauksessa, työtapaturman kohdalla tai muussa terveyttäsi tai henkeäsi uhkaavassa tapauksessa. 

5. Lainan takaisinmaksun heitteillejättö

Lainat mahdollistavat suurempien tarpeellisten hankintojen tekemisen. Jos sinulla on lainaa tällä hetkellä, tai olet aikeissa ottaa lainaa, muistathan varmistaa, että pystyt maksamaan lainanlyhennykset ajallaan.

Useimmissa tapauksissa viivästyskorko lisätään lainaan jo ensimmäisestä viivästyspäivästä alkaen. Jos lainanmaksu viivästyy edelleen ja huomautuksista huolimatta et hoida vastuullasi olevia maksuja, voit joutua vaikeuksiin perintätoimiston kanssa ja mahdollisesti saada maksuhäiriömerkinnän.

Joten, kun otat lainaa, älä unohda, että kyseessä on pitkän aikavälin vastuu lainanmyöntäjää kohtaan. Maksathan siis lyhennykset ajallaan, niin vältät ikävät yllätykset. 

Voit välttää kaikki nämä taloudelliset sudenkuopat ennen 30. ikävuottasi, kunhan olet tietoinen niistä ja priorisoit taloustaitojesi kehittämisen. Kun otat oikeat työkalut käyttöön jo nyt, saat rakennettua itsellesi vakaan taloudellisen tulevaisuuden!

Kirjoittaja:
Emil Kjær
Emil Kjær
General Manager

Emil käyttää asiantuntemustaan edistääkseen finanssialaa. Hän on valmistunut Etelä-Tanskan yliopistosta ja työskennellyt General Managerina Intelligent Bankerilla vuodesta 2013. Tänä aikana hän on auttanut yli 500.000 maailmanlaajuista käyttäjää heidän taloudellisten tarpeidensa kanssa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

15. tammikuuta 2024
Kuinka tunnistat huonon lainan
Tunnista huono laina. Vältä ylimääräiset kulut ja mahdollinen taloudellinen taakka. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka tunnistat huonon lainan lainaviidakossa.
Lue lisää
11. joulukuuta 2023
Osakemarkkinat: vinkkejä aloittelijalle
Osakemarkkinoille sijoittaminen kannattaa. Lue 5 vinkkiämme sijoittamisen aloittamiseen. Aloita sijoittaminen tänään ja ala kasvattamaan omaisuuttasi.
Lue lisää
11. syyskuuta 2023
5 helppoa tapaa säästää rahaa
Kaipaatko vinkkejä säästämisen aloittamiseen? Kerromme viisi parasta vinkkiämme, joista säästämisen aloittamine on helppo aloittaa osana normaalia arkea.
Lue lisää
Copyright © 2024 Moneezy - All Rights Reserved